Bella ja meijän stoori

Carambella (tutummin Bella) on vuonna 2006 syntynyt erittäin ison persoonan omaava suomalainen puoliveri tamma, jolla säkä hipoo lähellä 170cm. Bella siirtyi meidän omistukseen alkuvuodesta 2013, joten yhteinen matka on vasta ihan alussa.

Perus tammamaisena teininä neiti on ehtinyt jo näyttää niin ihanat kuin ärsyttävätkin puolensa. Ilman äärettömän hyvää huumorintajua ja päättäväisyyttä ei kyllä tämän tytön kanssa hyvillä mielin pärjää. Eihän sitä tiiä millon ne puskissa hyppivät hattivatit on pelottavii ja millon ei.

Alkutaival

Meidän taival Bellan kanssa ei ole ollut ihan ruusuinen. Ensin iski muutto stressi. Tullessaan meille Bella oli satuloitaessa kiukkuinen, eikä hoitotoimet oleet mitän herkkua. Kavio lensi aina välillä ja hampaat olivat usein ahkerassa käytössä, eikä olisi voinut kuvutellakkaan että sitä olisi voinut laittaa kuntoon karsinassa. Ratsastaessa se oli kuitenkin normaali. 

Pikkuhiljaa hoitotoimet rupesivat sujumaan aina hiukan paremmin. Olihan niitä pahoja päiviä aina välillä, mutta olemus oli rennompi. pian alkoi ratsastuskin olla hyvällä mallilla ja kisat alkoivat olla edessä. Keväällä Bella starttasi Jennin ja Iran ratsastamana seuratason helppoB ratoja sijoittuen lähes jokaisessa. Ratojen prosentit pysyivät kokoajan 60% paremmalla puolella. Esteitä neiti ei kisannut kuin muutamassa tallin harkkareissa, se kun ei ole mikään maailman varovaisin jaloistaan. Kausi huipentui Iran ja Bellan voittamaan ESRA:n Junnujen koulu mestaruuteen.

Ja siitä se alamäki sitten alkoi...

Kesällä 2013, ollessani työssäoppimassa Englannissa, sain viestin Jenniltä että Bellan oli saanut mahdollisesti allergisen reaktion jostakin kasvista tai hyönteisestä ja oli täysin paiseilla. Tämän vuoksi ell oli tullut helpottamaan sen oloa kortisonilla. Ötökkäloimi päälle ja laiduntaminen loppui siihen. 

Tämä ei kuitenkaan jäänyt tähän. Seuraavaksi tuli viesti että Bellan selän okahaarakevälit (joista muutamat olivat ahtaita) olivat alkaneet oireilemaan ja että se olisi saanut kinnerniveleen tulehduksen. Hyvinkään hevossairaalassa sille oli annettu kaksi piikkiä selkään ja kaksi kintereeseen. Siitä alkoi saikku. Kävelytystä muutama viikko ja sitten hissun kissun pikku hiljaa takaisin selkään. Onneksi palasin Englannista elokuun alussa, joten Jennin ei tarvinnut ihan koko lomaa hoitaa Bellaa yksin. 

Alkuun tuntui kuin se ei lähtisi millään paranemaan mutta pikkuhiljaan sen kunto alkoi ajoittain parantua. Saikku oli kuitenkin yhtä vuoristorataa, välillä jalka tai selkä oli parempi sitten taas huonompi. Bella muutti kuntoutuksen aikana hyyppärän hevoskeskuksessa olevaan hirsitalliin hyvien pohjien, muutaman eläinlääkäri käynnin, yhden piikin ja säännöllisen fysioterapian jälkeen tulevaisuus näyttää jo lupaavammalta

Uuteen nousuun...

Kun Bella oltiin saatu siihen pisteeseen että ratsastuksessa oli jo jotain järkeä, oli hyvä aika iskeä valmentaja mukaan kuvioihin. Naapurissa olevaa Poolotallia pitävä Minna suostui tähän hommaan ja siitä se kunnon ratsastus taas starttasi. Bella on jo hyvin saanut massaa (sekä lihasta että suojakerrointa ) ja sen valloittava persoona on puhjennut kukkaan.

Nykyään hoidamme usein bellan karsinassa sen ollessa vapaana ja neiti suorastaan nauttii kumisualla rapsuttamisesta. Satula laitetaan edelleen vesiboksissa (mutta se onnistuu nykyään myös karsinassa)ja siitä selvitään lähinnä nenän nyrpistyksellä ja muutamalla etujalan polkasulla tai takajalan nostolla, mutta iskuja ei ole ollut kuin erittäin pahoina päivinä, jotka ovat nykyään hyvin harvassa. Sen persous ruualle on saavuttanut ihan uudet atmosfääri, mutta mikäs siinä kun temppuja pystyy hyvin opettamaan porkkanan avulla. 

Keväälle 2014 olisi jo tarkoitus päästä vähän katsastamaan kouluaitoja ja mikäli kehitys jatkaa nousuaan niin Minnan mielestä kesällä olisi hyvä aika kaivaa kanget esiin.

Suunnilleen tammi-helmikuun vaihteessa meillä olisi myös muutto tien toiselle puolelle Minnan valvovan silmän alle.

Ei auta kuin toivoa että nää hyvät ajat ei ihan heti lopu :)

<3 Nette, Jenni ja Bella